2033516.jpg

 

Aivan uskomaton Herkku!

Ohje hippanan blogista.

Suklaa-charlotta 15-20 annosta

Pohja:
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhtta
3 rkl kakaojauhetta


Kääretortun täyte:
140g säilykepersikoita tai aprikooseja
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
1½ dl kuohukermaa


Valkosuklaavaahto:
400g valkoista suklaata
4 dl kuohukermaa
(maitoa)

Tee kääretortun pohja, eli vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Sekoita nopeasti ja paista uuninpellillä leivinpaperinpäällä 175 asteessa noin 12 minuuttia.
 Kumoa torttupohja voipaperinpäälle, johon on riputeltu sokeria. Kuori leivinpaperi pois ja anna jäähtyä.
Valmista täyte:
Liota liivatelehdet kylmässä vedessä tovi. Valuta säilykehedelmät ja soseuta. Vaahdota kerma. Kuumenna kattilassa tilkka vett, ota pois liedeltä ja liuota pehmenneet liivatelehdet kuumaan veteen. Sekoita liivatesseos hedelmäsoseeseen ja lisää sitten kermavaahtoon.
 Levitä täyte torttupohjalle. Kääri voipaperin avulla tiiviiksi rullaksi ja laita torttu noin tunniksi pakastimeen.
 Valmista valkosuklaavaahto. Paloittele suklaa esim lasikulhoon ja sulata kuumassa vesihauteessa tasaiseksi. Vaahdota kerma. Lisää vaahto jäähtyneeseen suklaaseen. Lisää hieman maitoa jos seos jää rakiseksi.
 Kokoa kakku. Vuoraa pyöreäpohjainen kulho kelmulla. Leikkaa tortusta ohuita siivuja. Peitä kulhon pohja ja reinat tiiviistä kääretortunpaloilla. Säästä osa viipaleista pohjaa(kantta) varten. Lusikoi suklaavaahto vuokaan ja peitä lopuilla torttuviipaleila.
 Pane kylmään ja anna seisoa seuraavaan päviään tai vähintään neljä tuntia.

2071463.jpg